Translate

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

188 - Päivittely ja vastaus postaus !


Eli siis on jo pidemmän aikaa pitäny tehä postaus muttakun kuvia ei oo tullu otettua niin tänään nappailin vaan jotain tossa pihassa. Siellä on oikeesti jo tulossa kesä kesä kesä ! Ihanaa kohta voi olla kesävaatteissa siellä ottamassa aurinkoa, olla rannalla ja kesäloma alkaa niin on aikaa tehdä kaikkea kivaa. 
 Mutta joo kerrotaan sitten ekana perjantaista. Nico tuli Lohjalle, heti kun pääsin koulusta napattiin se matkaan ja mentiin käymään tekemään mun tet- laput Ojamon koululla :'3 JEE, pääsen kahdeks viikoks hoitaa ja opettaa 1 - 2 luokkalaisii. 
Viikonloppuna tuli katottua leffa jos toinenkin. Mama -leffa oli jotenkin outo ja sellane ihmeellinen :D 
Sitten katotittiin suomalainen hymypoika -hyi kettu sentää älkää ikinä kattoko sanon suoraa ! Siinä oli sellanen poika jolle oli jääny tavaks kuvata videolle lähes kaikkea jokaisesta päivästään. Siinä sitten se porukka saa ideaksi kuvata jokaisen seksi kerta ja oikeesti EI ! Älkää tehkö sitä että katottesen :D (hyvä ystävä viel kehu että kannattaa kattoa, mutta se oli kaikkea muuta kun hyvä) 
Vuokrattii viel sellane leffa jonka nimee en nyt muista mutta ihan hyvä ! Siinä meni sellanen tyttö ja isä kunnostamaan jotain taloa keskelle ei mitään. Sitten ku ne on menossa nukkumaan niin se tyttö kuuli yläkerrasta jotain ääniä. Se isä menee kattoo siinä että mitä siellä yläkerrassa sitten on ja se koulee sinne blaablaablaa.. Se on loppuu asti ns. paranormaali kunnes lopussa selvii et se tyttö vaa on ollu sekasi päästää ? Innostuin itse vuokraamaan sen koska se oli yhdellä otolla kuvattu, oli pakko ottaa selvää miten ne on siinä onnistunut ja hyvin olikin.
Nico lähti vasta tiistai illalla, ainiin tuli myös rilli kausi avattuun ! Oli hyvää juustomakkaraa ja kanapihviii :3 Eilen oli myös matikan koe ja kotitalouden ruuan valmistus koe :s Äh, tuli ihan hyvää ruokaa mutta siinä paniikissa unohdin laittaa kattilan päälle kannen kun tein kana keittoa nii siitä tuli vähän niiku kanapataa :D Mutta ei se se mitään kun maikka kehus sitä silti tosi hyväks !
Tänää oon ollu vaa jäätävissä kuumotuksissa kun huommenna on pääsy kokeet. Niitten on pakko mennä hyvin ! En haluu mitää muuta ku lähihoitajaks, mikää muua ei kiinnosta. Pekkuija itelleni (y) 


 Vastauksiaaa
Pituus ja paino?
- Olen lyhyt tiedän sen, ja se on hyvin hyvin ärsyttävää. En haluaisi olla ihan näin hobiitti eli 160cm. Painoani ei tiedä edes vanhempani, vain ja ainoastaan terkka. Joten sitä en ala täällä mainostamaan, muutenkin inhoan sitä suurta lukua vaa-assani.
 
Ootko tyytyväinen ittees?
- Se on vähän sekä että kysymys... On päiviä kun mielessäni ajattelen "Hei ! Olen onnellinen, minulla on paljon mahtavia ystäviä/kavereita, minulla on perhe, katto päänpäällä sekä huippuja kokemuksia mitä en vaihtaisi kellekkään mistään hinnasta." ja toisaalta "Kuka tuo ällötus on joka peilissä on ? Miksi juuri minulle on tapahtunut kaikkea niin pahaa ? Voikun kaikki olisi ihan toisin" Mutta eiköhän tuollaista esiinni itsekullakin. Ennen kaikkia kumminkin haluan olla vain oma "ihana" itseni :D
 
10 lempiböndiö/artistia?
Ää´, no kun tota kuuntelen vähän kaikkee nii se on vaikee sanoo mitää sillee tällee yksiksee. Kaikki mitä kuuntelen on lähes samalla arvolla sydämmessäni :o Mutta musiikki lajeja mitä kuuntelen on poppi, räppi ja konemusiikki näin yleensä.

Millaisiin töihin et ryhtyisi koskaan?
- Teurastajaksi ! Sehän on satavarma. En pystyisi ikinä tappamaan ja käsitettelemään eläintä sillälailla miten ne sen tekee :( Hyihyihyi... Nyt tulee toiseksi mieleen myös turkkistarhaukset, ei ikinä. EI IKINÄ, ellen saisi pelastaa niitä kaikkia ihania mun karvakamuja.

Oletko enemmän optimisti vai pessimisti?
- Pyrin tietinkin aika olemaan optimistinen mieleltään. "kaikesta seuraa aina jotain hyvää nyt tai tulevaisuudessa" Mutta kyllä, kyllä osaan olla myös toisinaan hyvin paha pessimistikin keksin kyllä varmasti kaikesta hyvät ja pahat polensa :D Etten nyt osaa kyllä luokitella itseäni kummaksikaan.

Muuttaisitko mitään itsessäsi?
- Haluisin että hiukseni kasvaisin paremmin, tai oikeestaan kyllähän ne kasvaa mutta katkeilee samaan tahtiin, että. Haluisin olla hoikempi ja pidempi, välillä hailuisin olla iloisempi enkä niin tunnevaihteleva ja herkkä.

Kuinka kauan oot blogannu?
- Kirjoitin ekan kerran joku päälle kolme vuotta sitten. Kunnes poistin ekan blogini, koska se oli ihan kauhea ! Tätä uutta aloin kirjoittamaan/eka postaus on 28. joulukuuta 2011

Miksi alotit bloggaamisen?

- Olen aina ollut hyvin avoin, välillä vähän turhankin avoin. Olen tykännyt siitä asti kun opin kirjoittamaan kirjoittaa tarinoita isoihin vihkoihin. En edes tajua miten olen jaksanut kirjoittaa niin pitkiä tarinoita. Sitten tuli päiväkirja, sitten blogi. Jotenkin kivaa kertoa täällä mitä mulle kuuluu, mitä olen tehnyt ja näyttää omia ottamia kuviani kun kuvaamistakin tavallaan harrastan. Tämä on vain niin ihanaa ja terapeuttista kaikille mielialoille !

Miten yleensä reagoit negatiiviseen/asiattomaan palautteeseen?

- Sanon suoraan, ei voisi vähempää kiinnostaa. Tyylini on toisesta korvasta sisään toisesta ulos, sairaanloiset naurut päälle, rasti reunaan ja yläkulmasta poista kommentti. Sitten nämä kommentit missä haukutaan nyhveröksi kun niitä ei hyväksy, niin miks tullu niin monta niin monta kertaa mietittyä että miksi ihmeessä mun ne pitäis hyväksyä. Joku katkera anonyymi tulee selittämään jotain minkä luin jo, miksi se viellä pitäisi julkasta ? Huh huh :D

Ootko koskaan harkinnu blogin lopettamista?

- Silloin tälläin. Kun on hiljaisia aikoja eikä omassakaan elämässä tapahdu mitään mielenkiintoista tai muutenvaan ei jaksa kirjoittaa/ottaa kuvia aina. Mutta ne olotilat on niin hetkellisiä ja häippäsee pois melkein parissa päivässä kunnes tekee taas mieli kirjoittaa tänne jotain kivaa tai vähemmän kivaa.

Oletko onnellinen?
- Tällähetkellä olen. Eihän kukaan ikuista onnellisuutta pystykkään omistamaan, eikä se olisi edes tervettä olla ihan aina onnellinen.

Millainen on täydellinen elämä vai onko sellaista?

- Jokaisella terveellä ihmisellä on mielestäni on täydellinen elämä omalla tavallaan, jos sitä haluaa. Sairaille taas soisin terveyden että nekin saisi nauttia elämän jokaisesta ilosta ja surusta. Elämä on elämää, elämä on iloa ja surua, elämä ei ole täydellistä ilman suruja ja iloja.

Jäätkö kaipaamaan mitään ylä- asteella?

- No varmasti jää joitain kavereita kun en oikeestaan ketään vapaa-ajalla nää. Joitain tapahtumia, juhlia ja tälläsiä mitä ei toiseella asteella sitten oikeestan olekkaan. Mutta kyllä mä uskon että tulen ammattikoulussa paljon paremmin viihtymään.

Olisitko halunnut tutustua keneenkään siellä paremmpin?

- No jaa, tunnen kaikki ketä haluan tuntea tarpeeksi hyvin oikeestaan. Aina se on kivaa tutustua uusiin ihmisiin ja jutella uudenlaisten ihmisten kanssa, mutta toisaalta ei kumminkaan ihan kaikkia tarvitsekkaan tuntea.


 Jos saisit mahdollisuuden alottaisitko aivan uuden elämän?
- En, mitä turhaa ? Tähän asti eletty, kera kokemusten ja oppejen. Miksi aloittaa kaikkea alusta ? Vaikka alottaisinkin, niin jotain virheitä mitä tulee katumaan varmasti aina tapahtuu. Sekin kuuluu elämään, ja niistä on hyvä oppia.

Jos ajatuksen voimalla voisi tappaa, kuinka moni kuolisi?
- Jos haluamattaan aina kun suuttuu jollekkin tai joku ärsyttää niin varmaan liian moni. Mutta jos sen saisi päättää nii ei tietenkää kukaa. Vaikka mä joitai ihnhoonki, nii en todellakaa nii paljoo että haluisin että kukaan kuolee ! Herran jumala...

Onko sinua kiusattu? jos on niin miksi? ja miten olet toipunut?

- Ala-asteella kyllä, ja olen kirjoittanus siitä aikaisemmin pitkän postauksenkin. Kiusaaminen varmasti alkoi siitä kun erkanin omaikäisistäni luokka "kavereista" kun kaverini alkoivat olla vanhempia. Sitten vain olin niin erinlainen, niillä oli omat juttunsa ja mulla omani. Tulin helpoksi kohteeksi kiusta, joten kuulin sitä kuinka olen läski, ruma, meikkipelle, ällöttävä ja ärsyttävä. Opettajakin oli siinä mukana silloin tällöin. Silloin ajattelin ettei se muhun vaikuta mulla kyllä on ja olikin paljon ystäviä muualla, jotka oikeesti tykkää mun seurasta. Seiska luokalla sitten kumminkin laukesi masennus, mutta nyt olen kyllä melko sujut sen kanssa ja yli päässyt vaikka välillä siitä haikea olo mulle tulee ja se on kyllä varmasti vaikuttanut luonteeseeni sekä siihen että olen näin herkkä ja tunnevaihteleva.

Suurimmat unelmat?
- Sanon näin yksin kertaisesti mutta suuresti olla onnellinen. En toivo mitään muuta kun että saisin olla onnellinen. Tietenkin terveys on tärkeää mutta olen onnellinen jos olen myös terve.

Kolme paikkaa ulkomailla, mihin voisit lähteä samantien?

- Haluisin uudestaan Brasiliaan kun olin siellä viimeksi 6-vuotiaana, niin en muista oikeen siitä reissusta mitään. Italia ja USA en tiedä miksi, en vain osaa perustella sitä. Varmasti olisi hienoja paikkoja, siinä suurin syy ?


Toinen nimesi?

- Euliina, kyllä minä tiedän että se on harvinainen ja aika jännä :D Mutta se on mitä se on.

 
Miksi haluat auttaa nuoria?
- Nuoret on aina se tulevaisuus, ja nykyään omastamielestäni on niiiin huonot palvelut nuorille. Itse olen löytänyt kuraattorin jolle on oikeesti kiva ja helppoa puhua. MUTTA kuinka vähässä sellaiset on ? Tosi moni nuori tarvitsee kuunteliaa ja käy yleensä lähes pakosta sellaisessa. Itse menin kummin omasta halusta koska olen sitä mieltä että tarvitsen välillä vähän tukea elämän tilanteissa. Mutta yleensä myös nuoret valittavat etteivät voi kertoa niille mitään koska ne kertoo kaiken eteenpäin, ja jos he sanovat vai helposti että kuuluu hyvää vaikka kaikki olisi toisin päin niin tosi monelle se menee läpi ja kommenttina tulee vain se no sepä on kiva sitten seuraavaa näkemistä voi siirtää heippa heei, tai sitten niitä vaan ei oikeesti kiinnosta.

Mikä on sun elämän ilosin hetki?

- Vika viikko Tonin kanssa ylläksellä. Se oli täydellistä ja ihanaa, katselimme revontulia käsikädessä, laskettelimme, nauroimme, puhuimme ja nautimme kaikesta. Se olikin niin täydellistä että välillä vähän pelkäsinkin milloin tulee pahuus.

Ikävöitkö menneisyyttäsi vai odotatko tulevaa? kumman toteuttaisit ? miksi?
- Tulevaisuus tulee, kun tulee. Mutta toi viikko mistä tossa ylhäällä kirjoitin ei tule enää koskaan takaisin. Siihen mä haluaisin viellä hetkeksi palaa, haluisin vielä rutistaa Tonia ennen viimeistä matkaa. Vaikka tolla viikolla sitä monta kertaa teinkin, mutten osannut odottaa mitään sellaista mitä tapahtui.

Millasena näät ittes 10 vuoden päästä?

- Olen töissä hoito alalla, asun omassa talossa, minulla toivottavasti olisi mies kissa ja ainakin yksi lapsi tulossa tai vuoden parin verran. Pärjäisimme hyvin ja olisi onnellista

viimeisin ostoksesi?
- Lasikokis ! Oli muuten hyvää ku oli niin lämmin päivä ja sai juoda kylmää kokista ja viellä lasipullosta :D

suosikki paikka maailmassa?

- koti, sinne saa aina mennä turvaan. On katto pään päällä ja on lämmintä.

Millaisen tatuoinnin haluaisit vai haluaisitko ededs?

- Haluan enkelin tai enkelin siivet käsivarteen se on mulle niin paljon merkitsevä tatuointi menneestä ja niin kaunis ja hieno.

Pahin pelkosi?

- En halua ajatella mitään suurta ja että mitä kaikkea voikaan käydä, mutta päivittäin pelkään että entäs jos jotai pahaa käy koska sitä voi käydä millon vaan missä vaan.

Missä maissa olet käynyt?

- Hehee SUOMI :D Viro, Ruotsi, Brasilia ja Turkki

Oletko laihtunut vai lihonnut viim. vuoden aikana?

- En kumpaakaa propsit sille etten oo ainakaa lihonnu :D Laihtuminen ois kyllä ihan kivaa ja kesä lenkit alkakoon kohta kun nyt alkaa tulla lämmintäkin, ehkä jo huomenna (;

Milloin seurustelit 1. kerran?

- No se nyt taas riippuu siitä mikä on seurustelua onko se mitä kutsui ekan kerran seurusteluksi vai onko se se mikä oikeasti kesti ja tunsi rakkauden ? Ekan kerran seurustelin kun oli 3 lk niin joku 2päivää :D Sitten eka VÄHÄN vakavampi juttu mikä keski jopa pari kuukautta ainaki ? Tuntuu ainaki siltä et se ois kestäny ikuisuude oli sellase uimahalli pojan kanssa :D Saattaa just lukee tätä mutta joo sen mä lasken ekaks seurusteluksi. Se oli kun olin 10 vai 11 vuotias ? Eli 4 - 5 luokalla en muista niin tarkkaa. Mutta sen muistan että olin ihan ihastunu ! :D Hahaaa söpöö, mutta eka rakkaus oli Toni, mikä oli tossa 8 luokalla eli viimevuonna vähän päälle vuos sitten. Se oli parempaa kun täydellisyyttä täydellinen rakkaus tarina, mutta turhan lyhyt ja kauhea loppu :(

Pidätkö itseäsi itsevarmana ihmisenä?

- En moitin mielessäni jatkuvasti itseäni ja mietin missä kaikessa voisin parantaa ja olla parempi. Sekä asioita tehdessä olen varma etten onnistu. Joskus on toivoa ja jatkan pitää peukkuja että kyllä se onnistuu, mutta jos on paha olo henkisesti tuntuu ettei mikää onnistu.

Kuinka pidät kuntoasi yllä?

- Käyn salilla :D Eli en oikeestaan mitenkään, muuta kun lihaksia. Mutta niinkun tossa aijemmin kirjotin niin kyllä nyt kun alkaa olla lämmin niin kohta lähden lenkille, olen sen jo itselleni luvannut ja aiperkele jos sitä lupausta en itselleni pidä koska iskän ja äitin kämppien lähellä on niin hyvät pururadat ja metät missä lenkkeillä niin revin pääni irti :D

Haluatko joskus naimisiin, entä lapsia?

- Tahtoo, mutta tahtoo olla myös sata varma kenen kanssa naimisiin menee ja kenen kanssa sen tai niitä lapsia hankkii !

Onko blogin pitäminen muuttanut sinua jotenkin?

- Ehkä pirteemmäks kun saan teille oloistani avautua. Ku oon nii tunne vaihteleva ihminen, että jos oon ilonen että pääsen tänne purkamaan sitä etten tuu iha hysteeriseks ilosta :D ja toisin päin ! Mutta vaikea se on sanoa että millainen nyt olisin jos en tätä blogia kirjottaisi ?

Minkälaisena persoonana kuvittelet ihmisten pitävän sinua?

- Hullu, iloinen, vahva, luotettava, ehkä jopa hauska :D tyhmä, outo, sosiaalinen en mä tiiä :D Oon kyllä varmasti vällillä ärsyttävä. Ne nyt on melkee kaikki hyviä puolia mitä musta voi ajatella, huonoja ajattelee ne ketkä sitä haluu.

Oletko koskaan ollut masentunut?

- Olen. Mitä tähän lisäämään voin joskus kertoa kokotarinanin yhdessä postauksessa, mutta just nyt en sitä jaksa tehä :D Mutta kyllä olen.

Hyväksytkö aidosti erilaisuutta?

- Mielestäni joo, okei saatan joskus sanoa siitä jos jollain on oudot vaatteet mut en mä siitä ilkkumaa ala. Saatan sanoa just että onpa outo yhdistelmä tai oho :D En mä siitä päivän puheen aihetta tee vaa se on enintään pieni välikommentti jos sellaista teen.


HERRAN JUMALA KIITOS KUN JAKSOITTE LUKEA <3
Näin tähän postaukseen oikeesti liiallisen vaivan..

torstai 18. huhtikuuta 2013

187 - Ask !?

 Eli tän postauksen aiheen varmaan tiedättekin, eli kysymyksiä satamaan !

Minulta saa kysyä mitä tahansa MUTTA ottakaa nämä asiat huomioon:
- Jos joku kysymys on mielestäni asiaton poistan sen.
- Jos poistan jonkun kommentin siitä on turha valittaa, päätän itse mitä kommentteja blogiini hyväksyn

Kysyä voit siis lähes mitä vain :) Idea lähti siitä kun en ole tätä aikoihin taas tehnyt ja on tullut uusia lukijoita ketä varmaan kiinnostaa vähän millainen olen, eikä vain sitä mitä päivisin teen. mutta turha tähän varmaan muuta lisäämään muuta ? Huomenna tulee sittän kunnon postausta ja tämän vastaukset varmasti noin viikon päästä.


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

186 - Palaset vain loksahtelevat paikalleen

Jou jou everyone ! Oon taas niin täynnä virtaa ettei mitää rajaa, taidan olla jollain tasolla vajaa. Onnellinen elämäänsä tyytynyt, oon viel vahvakin kaikista myrkyistä selvinyt. Joo siis joo okei :D Ollu kokopäivä  jotenki yli energinen fiilis :p Aamulla oli taas ihana herää kun vasta tavi nousta yhdeksältä sängystä. Vikat tunnit oli sitten liikuntaa, missä vaan jillattii salilla ja puhuttiin mitä ketäkin pukee ysienpäivänä. Mä teille lukijoille itse pidän illärinä mitä itse puen ;) Viellä kylläkin käyn kamppailua kahden puvun välillä hmm...
Siitä mentiin keskustaan Janskun kanssa sen skopalla. Oleskellaa siellä jonkin aikaa, kunnes rakas äiskäni soittaaa "mennään ostaa ne sun varaamat vaatteet" JEE <3 Siitä sitten mentiin ostamaan mulle kahet shortsit, jotka oli jo pakko nyt saada vaikkei se kesä viel ookkaa koska ne on NIIN TÄYDELLISET. Ostin sitten siinä samalla normaalit pillifarkutkin. Tota väriä en osaa oikeen kuvailla tollanen haalee vaaleenpunanen/oranssi :D Mutta nekin oli kyllä tarpeelliset ! Hihii äääääää, haluisin jo nyt pukee ne tonne ulos päälle tuitui :3 
Myöhemmin mentiin takasin mun rakkaalle koululle kamujen kanssa, koska siellä oli tänään bändi tapahtuma. Oioi, oli söpöjä pikku poikia ja tyttöjä esiintymässä :'D ja sitten mun ikäsiä jotkut niistä varmaa lukee tätä blogia niin hei olitte kaikki TOSI HYVÄ ! Tuli kokoaika iha kylmiivärei kun kuuli miten ihmisten äänet on taas kehittyny niiiin hyviks että huh huh. No mun kaverit oli sitten tylsiä ja kärsimättömiä lähettii sieltä sitten keskenkaiken pois. 
Täälä mä nyt kotona popitten viellä musaa, sovittelen ja ihailen uusii pöksyi ja katon justimusta !


H&M
Niitti shortsit - 24,95€
Mustat shortsit - 29,95€
Housut - 20€

maanantai 15. huhtikuuta 2013

185 - Maanantain kooma

VÄSYTTÄÄ ! Stressaa kaikki ja kaikki on tällä sekunnilla niin päähän ottavia. Mutta juu tuossa on sitten kuva niistä uusista puhelimen kuorista. Ostin siis glitteristä ja makso muistaakseni 9,95€ Tykästyin niihin ite heti. Sunnuntai meni siinä syödessä iskän tekemää hyvää ruokaa se oli niiku tortilla lasangee nam :3 ja sit vaa laulelin, datailin, lagailin, kattelin telkkariii, olin puhelimella ja syöin popparii :) Harmittaa ku on vielki tää pikkune angiina ku ei saa tehä mitää sellasta ns. urheiluu, tahtoisin nii paljon salille mutta eeii..
Tänään sitten oli taas vaihteeksi maanantai, minä ja uskon että moni muukin rakastaa jokaista maanantaita paljon... Olin koulupäivän niiiiiin väsyny etten muista ees mitä siellä oli ruokana tai mitä siel tapahtu, eiku joo koulupäiväni muistikuvat: menin kahdeksaan, enkun tunnilla katottii jotai karhu leffaa, ruokalassa oli kerranki lämmintä hyvää leipää (y) ja Ville piiloutu mun tuolin taakse kun ussan tunnilla tuli popeista Mattia ja Teppoo. Siinä kaikki ei kovin mielenkiintosta, ihme ku oon ollu siel vaihteeks puol koomas. Siitä menin keskustaa hetkeksi eikä sielläkää mitää maailmaa mullistavaa tapahtunut mutta joo tässä tää postaus jei.
Ainii oli mulla aamulla viellä tekokynnetki mihi tuhlasin eile aikaa liikaa mutta meni hermot niihinki eikä niitä oo enää koska revin ne pois... Kauppojen kynsiliimat on huonoja piste
Ja ainii :D Hyvä ku just on ns. saanu postaukse valmiiks nii tulee kaikki mielee puhuttiii koko ilta kuinka paljo kamujen kaa ootetaa kesää summerup & weekend EN JAKSA OOTTAA ! Sit viel ne pääsykokeetkin EN JAKSA OOTTAAA ! Olen kärsimätön... Kaikki heti ja nyt



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

184 - Tapahtuma rikas viikonloppu !

Vaihteeksi ollut koko viikonlopun menossa ! Tää kuva mikä tässä ylhäällä on mun saippuasta :D Oli tylsää nii heiluttelin sitä ja tajusin et siihe tulee kivoja kuplia, joo.. 
Mutta siis perjantaina meni suoraan koulusta Turkusee Nicon luo. Oltiin koko ilta Nicon kotoo siel kävi pari sen kaveria ja illalla katottiin Warm Bobies -leffa. Oli muuten tosi hyvä, söpö ja romanttinen :3 
Siinä nukuttiin yön yli ja päivällä käytiin Patulla kahvilla. Siellä sitten yritin ystävystyy sen söpöön kissaan. Mutta se ei oikee musta tykänny :D Mentii siitä sitten Turun keskustaan ostin sieltä iphoneen uudet kuoret mistä varmaan otan kuvat seuraavaan postaukseen. Sitten Tiialle synttäri lahjan kun kuudelta tosiaan lähdin Lohjalle päin junalla viettämään kamun synttäreitä. Tuli heti kauhia ikävä Nicoo :( Mutta oli kyllä tosi hauska ja kiva ilta ! Seura oli mitä mainioita ja musiikki parasta. Kiitos kaikille <3
Aivan ! Tuli muuten luukusta kutsunnat Lohjan lähihoitaja soveltavuuskokeeseen, hihii. Oon niin onnellinen että sinne mihin ekana hain nii edes soveltavuuskokeisiin pitäkää peukkujaa (y) <3

Tänää en aatellu tehä yhtää mitää ! Makoilla vaan sängyssä, datailla, kuunnella musaa, syödä ja kattoo telkkarii ! Kuulostaa musta ihan hyvältä, koska huomenna alkaa taas ihanan paras kouluviikko jei...

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

183 - Tihkuu positiivisuutta

Iiih, oon energiaa täynnä :) Tää päivä meni jotenki tosi nopeesti :o Sain nukkuakkin pitkään kun meillä on tää loppuvuos keskiviikkosin kymmenen aamuja. Olin tosi pirteenä aamusta kun tiesin että mulla oli jo valmiina mantsankin työ (kun olen yleensä aina myöhässä kaikissa esitelmissä ym. koulu jutuissa.) olin kerrankin tehnyt kaikki valmiiksi sovittuna päivämääränä. Iltapäivällä oli sitten kuvakilpailun voittajat kerrottiin, tulin kuudeksi neljästäkymmenestäyhdeksästä :3 wuhuu saan mennä teettää ilmaiseksi 50 valokuvaani ! Ilta päivällä liikassa oltiin katsomassa poliisien säbä turnausta Lohjan tennarissa :D 
Menin sen jälkeen keskustaan kamujen kaa. Siellä oli joku tapahtuma missä oli paljon söpöjä taaperoita soittamassa, tanssimassa ja laulamassa aw. Oltiin myös torilla ottamassa aurinkoa kun oli niin ihana sää. Juuri ennenkun olin lähtemässä käytiin viellä kamujen kaa seppälässä ja prismassakin. Tuli pieniä löytöjä mukaan :) 
Nyt on muuten viikonloppukin suunniteltu valmiiksi. Eli perjantaina olisi sitten lähtö Turkuun. Lauvantai iltapäivällä jossain siinä alkuillalla takaisin Lohjalle ja kamun synttäreille :) Tulee olemaan varmasti tosi kivaaa !

 Seppälä
Tekokynnet 20 klp - 2€ !!!
 Prisma
Söpöjä pinkkejä kiekura pillejä 5 klp - 1,50€ 

nyt soi.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

182 - Kuva blätsäys & ketusti innffoo !

Äää äää, mistä ihmeenstä alotan kertomisen ? No siis ekana piti jo torstaina tehä postaus MUTTAKUN EI. Ei, ei, ei... Kaikki muut sivut lataavat koneella mutta ei se millä pystyn sen postausksen kirjoittamaan. Joo, mulla on tuuria tai sitten blogger vaa haluu kiusaa mua. Kumminkin viikonloppuni olin vaihteeksi kokonaan Turussa Nicolla. Siinä se aika meni hyvin nopsakkaa ihmisiä nähdessä, hauskanpidossa ja lepäilyssä. 
Ainiin tuli muuten tuossa toissa viikolla angiinakin (y) torstai olin kotonakin siitä mutta perjantaina oli pakko mennä kouluun, kun sanoin että minähän menen vaikka pää kainalossa sinne Turkuun ! Perjantai koulussa olotilat: otsa tulikuuma, tuli kokoajan kunnon lämpöaaltoja, välillä vähän pyörytty ja oksetti. Menin sitten iltapäivällä terkalle mittaamaan ihan huvinvuoksi kuumetta, ei voi olla totta 35,6 astetta ?! Onko mulle vaihdevuodet tai jotai jo ku kuumat aallot tulee sun muuta :D Siinä se koulupäivä sitten menikin ja sen jälkee suora hyppy dösään kohti sitä Turkua. Matka meni nopeasti kun tuli nukuttua !
Sunnuntai illalla sitten tulin sieltä kotio. Yheksältä himpessä nii en tehny siinä sitte juurikaan mitään. 
Maanantai sujuikin sitten siinä kun olin koulussa ja koulusta suoraa tekemään ihanaa, parasta eikä ollenkaan hermoja raastavaa mantsan työtä <3 Nyt on viisi sivua tekstiä, vaivalla nähty otsikko, kyselyt ja kuvat shek.
Tänään koulua, yllätyskööö ? Jossa tapahtui hmm.. ei juuri mitään. Eikun joo teimme Kallen kanssa hienolla fysiikan tunnillamme testin. Testin siitä että saako nenällä liikutettua aurinkolaseja jotaka ovat siis nenänpäällä niin ylöspäin. Pitkähermoista hommaa mutta kyllä saa :D Piti ottaa videota mutta otinkin vahingossa kuvan. Ilmeet olivat mitä mainioimpia ! Siitä menin sitten keskustaan ostin pääsiäismunan kun minä mattimyöhäinen en pääsiäisenä sellaista saanut :( Nyt oli sitten pakko ostaa kun oli vielä puoleen hintaan :D Sain nalle munastani liilan norsun :3
En jaksa odottaa huomista enkä viikonloppua. Huomenna saadaan kouluss tietää kuvakilpailun voittajat jne. ! Tänä vuonna sillä on viellä palkintoina ykköselle tapletti kakkoselle iso kangastaulu kolmoselle vähän pienempi kangas taulu ja 3-10 päässeille en muista mutta joku lahjakortti juttu tai kuponki se oli filmaxiin :') Kauhee jänskätys että miten käy :P Viikonloppuuu tule jo ! Joko taas Turkuun tai taas kaverin synttäreille pitää viellä miettiä.

Kiitos jos jaksoitte kärsivällisesti lukea ton romaanin <3:llä Nelli.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

181 - Hyvää pääsiäistä !

En tiedä mikä siinä on ku aina on ongelmina ne että on joko ihan liikaa kerrottavaa, tai sitten on ihan liian vähän kerrottavaa. Aloitettaan tärkeimmästä, eli eilen oli vuosipäivä Tonin kuolemasta. Oli kyllä todella haikea olo. Tuli siinä haudalle vietyä kynttilä ja itsekirjoittama runo

"Ikävä sinua on niin kova, 
mutta uskon ja tiedän että siellä missä olet on parempi olla. 
On pehmeä taivas on onnea, 
tästä ajatuksestani saan lohtua. 
Et voinut mua taivaisiin mukaan ottaa,
jokainen meistä on täällä niin kauvan kun elämä meille kaikkensa opettaa.
Onneksi me vielä sielä maan toisellapuolen aikanaan tavataa, 
kiitos siitä kaikesta ajasta mitä sain kanssas olla kiitos kun opetit mua rakastaa. 
Sanoit että olen enkelisi,
mutta olit ja olet suojelusenkelini. 
Syytä meistä kukaan ei tiedä lähdit miksi, 
ehkä sua tarvittiin taivaan puolella elämässä opetettuihin tehtäviisi"

Siirrytäänpä loman alkuun eli torstaihin. Illalla heti Nico tuli Turusta meille koko lomaksi ! Ilta meni nopeesti vaikka ei oikeen mitään tehtykkään. Eiku joo, tehtiinpäs vuokrattiin leffa. Nyt en just muista mikä sen leffan nimi oli mutta se kerto sellasesta tytöstä jonka kaksois veli oli kuollut ennen synnytystä ja siinä se jotai riivaili sitä. Oli kyllä jännittävä ja ihan hyväkin :) 
Perjantaina mentiin sitten viettämään iltaa Edulle. Siellä menikin korttipelejä ja musiikkia kuunnellessa aika järkyttävän nopeasti. 
Lauvantaina olikin sitten matka kohti Saukkolaa viettämään kahden kamusen synttäreitä Jennan & Horretin. Meno oli huikea, seura pahdottoman parasta, musiikkia ja kaikki hyvin. Kiitos kaikille tästäkin illasta oli tosi kivaa :) 
Sunnuntai meni himassa makoillessa, sekä taas leffoja katellessa sekä lautapeliä pelatessa aliaksessa tuli hienosti selitettyä kaikkia sanoja :D Tänää sitten Nico lähti tossa äskön takas Turkuu :( No oli kyllä ihan järkyttävän hyvä loma ! Kiitos kaikille jotka oli munkaa, oli huippua ! Huomenna taas kouluu... No onneks huomenna on jo tiistai, sit on jo keskiviikko, torstai ja taas se ihana perjantaii ! Sitte taas Turkuun :') Pitää kyllä tälläviikolla käydä ahkerasti salilla ja vaikka lenkilläki kun on ilmat alkanut paranemaan, ja tuli lomalla syönyyn nii huonosti että lihosin varmaa satakiloa :D