Translate

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

228 - Tere tulemast Tallinna !

Eli perjantai aamulla oli klo. 6 herätys ja laiva lähti yhdekseltä kohti Viroa ! Sinä yönä ei paljoa tultu nukuttua jos ollenkaan :o Reissuun lähdin hyvän ihanan ystäväni Rinan ja sen vanhempien mukaan. Laivalla tuli vähän heikko olo, kun tuli syötyä niin aikaisin. (oon tottunu syömään vasta 11-12 aikoihin, koska en syö ikinä aamupalaa.) No mutta laivamatka meni nopeasti ja päästiin asiaan. 

Ekana mentiin hotellille vanhaan kaupunkiin ja tajuttiin Rinan kanssa että meidän sänky on täydellisyys ! Ei liian pehmeä, eikä liian kova, siihen olisi tehnyt mieli heti nukahtaa. No ei me nukkumaan tietenkään jääty, vaan heti huoneen vallottamisen jälkeen lähdimme kohti viru keskusta. Mukaamme ei tarttunut kuin korviksia. Se oli jotenkin hirveää tajuta kuinka paljon voi hinnat siellä päässä vuodessa noussut ! Ei siellä ollut enää halpaa kuin juuri alkoholi ja ruoka. Shoppailuidemme jälkeen onnistuimme ostamaan toisillemme ruusut matkan varrelta, kuinka romanttista <3 :D Illalla mentiin syömään paikalliseen ns. pubi ruokalaan. Sisälle mennässä olimme hyvin tyytyväisiä, koska halpa ruoka ja taustalla soi erittäin hyvää musiikkia. Ruuan saadessa ei mieli ollutkaan enää ihan yhtä hyvä. Tilasin pastetu nuudelit kanan ja katkarapujen kanssa. Naaman eteen tuotiin pelkästään rasvalta maisuvia nuudeleita jossa seassa oli pari hikistä katkarapua ja palaneita kananpalasia...hyi ! Tämän jälkeen menimme kaupan kautta takaisin hotellille ja vietimme siellä koko loppu illan.

Lauvantaina oli mahdotonta nousta ylös ! Sänky oli niiiin mahtava että siinä olisi voinut ottaa talvi unet ja herätä vasta kun on taas ulkona on lämmintä. Tästä syystä jäi aamupala välistä.. Joka vähän ärsyttää koska oli Rinan vanhempien mukaan ollut toooosi hyvää. No vähän ennen kahtatoista tultiin silmäpussiemme kera hotelli huoneestamme ulos. Lähdimme viellä kaupungille ja kun perjantaina ei rahaa mennyt ajattelimme kerralla repästä meinaan Guessin liikkeessä. Sieltä molemmat ostimme iiiihanat käsikorut. Mentiin vielä muutenkin keskustaan kiertelemään, mutta ei sieltä vieläkään mitään löytynyt. Sen jälkeen sadamarettiin, sieltä ostin hupparin ja alusvaatteita. Seuraava määränpää olikin jo laiva. Mentiin siellä kiertämässä vähän kauppoja ja tuli taas tuhlattua :D Onneksi kaupossa ei ollut paljoa aikaa sillä menimme laivan buffettiin. Sillon olikin jo nälkä ja tuli syötyä hyvin ! Yhtäkkiä oltiinkin jo takaisin Suomessa. Siitä menin vielä hetkeksi Rinalle. Mutta vain hetkeksi se käyminen jäi koska iski järkyttävä mikreeni, eikä niillä ollut särkylääkettä. Eli eikun kotia kohti ja nukkumaan.

Shopping !
Alusvaatteita
Pakollinen huppari ostos (kaikilla on niin mullakkin pitää olla) :Dd
Björn borgin stringit
Namujaaa <3 ja teetä, mutta ei tullut otettua kuvaa paketista hups :D
Vähän korviksia :')
Viimeinen mutta ei todellakaan vähäisin. Guessin ihana käsikoru <3 iloveit !

4 kommenttia :

  1. ihanat ostokset!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ! Oon nii tyytyväinen niihi :)

      Poista
  2. Miks otat kuvan sun akusvaatteista noin tarkasti ? mikset vaikka vain mainitse että ostit alusvaatteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs väliä sillä on ? Mitä se sulle kuuluu vaikka kertoisin tänne noitten koo-otkin tai lisäisin kuvan niistä kun ne on mun päällä ? Mutta joo sitä en nyt ihan kuintenkaa tee :D Oon vain itse niin tyytyväinen löydöistäni, niin miksen voisi kertoa niistä ?

      Poista