Translate

maanantai 7. heinäkuuta 2014

259 - SUMMERUP


HUH HUH, mikä viikonloppu ! Elikkä tuli oltua to-su Lahden suunnilla summer upissa. Voin kyllä sanoo, että oli aivan huikee reissu ja ehdottomasti paras seura. Tuli myös tutustuttua aivan huikeisiin ihmisiin. Opin myös sen että älä kiusoittelen toisen murteesta se voi koitua kohtaloksi, sillä murre tarttuu liian helposti... Mutta siis tunnelma oli koko viikonlopun telttailu alueella ja itse festari alueella ihan mieletön. Senkin muuten opin että voi multakin ääni loppua kesken. Yleensä sitä kun on ollu festareilla, ei oo lähteny ollenkaa ääni vaikka on kuinka ois huutanu. Nyt kävi kyllä toisin, vieläkin ääni ihan matalana ja käheänä. Yks asia vielä kans mistä voisin samaan aikaan kiittää ja itkeä. Oli toi ihanan aurinkoinen sää koko ajan, vaikka piti sataa ukkostaa ym. Siihen asti se oli ihanaa, kunnes kokoajan tuntu läkähtuvan ja palavan :D Mutta ei saa valittaa ! 

Sunnuntai päivällä kumminkin tultiin takaisin Lohjan kulmille. Matkalla takasin kotiin sen vasta huomasi kuinka väsynyt olikaan. Kolmessa yössä yhteensä abut 10 tuntia unta. Heti kun pääsi autoon alkoi paikat veltostumaan ja silmät mennä kiinni :D Perille päästyä tuli lössähdettyy suoraa sängylle ja nukuttua kokopäivän. Toinen huono puoli oli vielä se että miten voi ollakkin joka paikka näin kipeä ! Eli jo ekana päivänä jouduin käydä ensiavussa laittamassa jotain wannabe sidettä jalkoihin... Koska päätin ottaa uudet vähän halvemmat kengät mukaan kun mun converset. Niin tottahan toki molemmissa kantapäissä on rakot. Sitten vielä sormeenkin tuli rakko. Niskat, jalan pohjat, pohkeet, perse, selkä ja kädet aivan rikki ! Voiko tähän reissuun muuta sanoa kuin "ei kipuu ei hyötyy" & "nainen, teen sun takii kaiken ! ruusua, horsmaa ja yksi takiainen"


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti